Yli satavuotiaan talon pihan historia oli hautautunut maakerrosten alle. Raivauksissa on paljastunut mielenkiintoisia rakenteita, joiden entistäminen ja elvyttäminen on jatkunut jo vuosia.

”Olemme asuneet talossa vuodesta 1996. Välillä se oli meillä vapaa-ajan asuntona kymmenkunta vuotta, mutta nykyään asumme siinä taas vakituisesti. Eläkkeelle jäätyämme alkoi aktiivisempi puutarhanhoito.

Puutarhaa on tontista noin 900 m². Ensimmäisinä vuosina puutarhan hoito oli lähinnä raivaamista, koska se oli päässyt pahasti nokkosten, koiranputkien ja juolavehnän valtaamaksi. Puutarhassa oli myös satoja kiloja asfaltintapaista ainesta, jonka alkuperä on jäänyt epäselväksi. Raivaamisen yhteydessä paljastui aiempia puutarharakenteita, kuten pieni liuskekivialue, terassointeja ja kivirakenteita. Näitä olen yrittänyt entistää vuosien varrella.

Puoliso on suunnitellut ja toteuttanut rakentamisen, minä puolestani olen ideoinut, muokannut maata, tehnyt istutuksia ja hoitanut niitä. Toive ja tavoite on ollut osaltaan entistää esiin tulleita aiemman puutarhan osioita, muokata uutta talon ikä huomioon ottaen ja toteuttaa uusia rakenteita ja istutuksia.

Puutarhassa on vanhastaan omenapuita, syreenejä, tuijia sekä joitakin perennoja. Tulevan kesän tavoitteena on syreenikujan ja -majan toteuttaminen, siitä osa on entistä pohjaa ja osa uutta.

Tavoitteena on ollut melko rehevä puutarha, jossa on myös eläimille tarjolla elinmahdollisuuksia. Kesäkuun lopulla puutarha on parhaimmillaan. Loppukesän ja syksyn kukkivia kasveja pitää hankkia lisää.

Tämä on sitä puutarhurin iloa, aina voi suunnitella ja haaveilla! Puutarhanhoito on myös mitä mainiointa ulkoilua, kuntoilua ja siinä näkee työnsä jäljen, toki se on työlästäkin joskus. Kevään koittaessa ja pälvien tullessa esiin alkavat sormet jo syyhytä.”